sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Euroviisuvuosi 2012 42 maata järjestykseen

Kieltämättä tämä vuosi on ollut vaikein kaikista fanittamistani vuosista, sillä tässä on niin paljon vääryyttä pelissä. Joskin vääryyttä on ollut ennenkin, muttei koskaan tällä tasolla ja määrällä. Ihmisoikeuksiin keskittyminen ja niiden rikkomisesta kampanjointi oli paljon tärkeämpää. Solidaarisuus kanssaveljiä ja -sisaria kohtaan merkitsi enemmän kuin egoistinen nautinto tv-n ääressä.

Joka vuotiseen tapaan maat on laitettu järjestykseen oman maun perusteella ja siihen tekee ainoan poikkeuksen Azerbaidzan, jolle viimeinen sija annettiin suosiolla. Muutoin vuosi muistetaan siitä, että 10 maata oli ruotsalaislauluin liikkeellä eli Iso-Britannia,Kypros,Italia,Norja,Azerbaidzan,Kreikka,Ruotsi,Espanja,Malta ja Irlanti.  10 laulua 26:sta on ehdottomasti liikaa ja Euroopan Yleisradioliiton tulisi välittömästi säätää takaisin miten laulun kaikkien säveltäjien täytyy tulla kyseisestä maasta ja seuraavaksi palauttaa kansallisten kielten pakon.

42. Azerbaidzan   - ei selityksiä kaipaa
41. Montenegro - kiva vitsi, mutta toimi vain esikatseluvideossa
40. Tanska - yksinkertaisesti tylsä
39. Alankomaat - tylsä, mielikuvitukseton persoonaton veisu
38. Malta - pahinta tusinaapullaa ikinä
37. Italia - menettelee kuunneltuna levyltä muutaman kerran
36. Saksa - kopion kopion kopiota suihkulaulajalta
35. Slovakia - rock vivahteita kaikilla mausteilla ja kliseillä
34. Norja - myötähäpeää tunnen, sillä maalle toivoisi menestystä mutta .. tämä on roskaa
33. Irlanti - kiva yhtye, mutta tänä vuonna biisi roskaakin pahempaa jätettä
32.Kreikka - persoonatonta,kylmää ja halpaa
31. Yhdistyneet Kuningaskunnat - legenda lavalla ja biisi täyttä kierrätysjätettä, harmi
30- Sveitsi - mainstream poppia äärettömän huonosti lausutulla englannilla tänäkin vuonna
29. Itävalta - biisi ok ja tarttuva, mutta lavaesitys pepun pyörityksineen jokseenkin mauton
28. Ukraina - riipii ja aika menee etsiessä korvatulppia
27. Kypros - euroviisukeitos kaikilla kliseillä ei kestä kulutusta edes euroviisuviikolla

26. Unkari - toimii radiosoitossa ja levyltä, mutta nähtynä 3 minuuttia pitkästyttävää tuskaa
25. Suomi  - minimalistinen keitos niin lavalla kuin käytettyjen nuottien suhteen
24. Belgia  - potentiaalinen poplaulu tyyliin less is more, mutta Eurooppa ei ymmärtänyt
23. Bosnia-Herzegovina - laulu kohosi listallani kaiken aikaa ja ansaitsisi vieläkin + pari sijaa
22. Liettua  - vanhanaikaisuus ja neuvostoaikainen vivahde kantoi tänne asti
21. San Marino - parodiaksi tehty nauratti,kauhistutti ja ihmetytti tämän verran
20. Bulgaria - loistava paketti yksinkertaisen toimivalla konseptilla - ryöstetty finaalipaikka
19. Latvia - laulu miellytti heti, koreografia parempi omissa karsinnoissa
18. Valkovenäjä  - tarttuva ajan hermolla oleva poppis, olisi luullut pääsevän jatkoon
17. Serbia - kaunis kaihoisa sävellys tehoaa yksinkertaisuudellaan
16. Espanja - kovaa ja korkealta vol.2
15. Kroatia - kaunis ja taiteellinen tuotos, jota Eurooppa ei halunnut ymmärtää
14. Islanti - upea sävellys,draamaa riittää. Harmi vain, että vaihtoivat kielen englantiin.
13. Georgia - todellinen sävellys ja kiinnostava sellainen.
12. Ruotsi - ehdottomasti loistava laulu ja esitys. Se vain kulutettiin loppuun täällä radioissa.
11. Israel  - persoonallinen ote poppiin ja sen iloisuus viehätti

top 10
10. Makedonia - nainen, ääni ja mikä sävellys. Yksinkertaisesti upea.
9. Ranska - mikä paketti - loistava koreografia,artisti ja tarttuva biisi
8. Romania - tarttuva kesähitti, jota ilo lauleskella
7. Albania - mikä taito, taiteellisuus ja herkkyys tulkinnassa. Arvostan kovasti.
6. Moldova - iloa, onnistunutta koreografiaa ja tarttuvaa rytmiä perinteisin maustein
5. Slovenia - yksinkertaisesti upea sävellys ja uskomattoman lahjakas artisti
4. Turkki - perinteikäs, upea koreografia ja tarttuva laulu kaikin puolin.

3. Viro - tarvitaan vain loistava sävellys,lahjakas artisti ja usko omaan kieleen. Kiitos Viro.
2. Venäjä - udmurttimummojen upea laulu viehätti
1. Portugali - vuoden koskettavin laulu ja mikä esitys. Suoranainen oikeusmurha, ettei päässyt finaaliin.

Näin tänä vuonna oltiin mieltä.
Tässä blogissa tämän vuoden viisusatoa tulee vielä ainakin yhden postituksen verran, jossa tarkastelen lähinnä niitä lauluja joita jäi noihin kansallisiin karsintoihin ja joita mielestäni olisi tullut valita nykyisen sijaan tänne Bakuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi jo etukäteen. Odotan mielenkiinnolla päästä lukemaan kuin vastaamaan siihen. Kaikki rakentava viesti otetaan ilolla vastaan oli se sitten kritiikkiä taikka ideoita tai kehuja :)