Eurovision Laulukilpailut,politiikka & Azerbaidzan

Lukijoilleni ei tule olemaan epäselvää se miten Eurovision Laulukilpailut ovat olleet suuri osa elämääni. Kaikki alkoi vuonna 1971, jolloin näin nämä kilpailut ensimmäistä kertaa. Pidin näkemästäni ja kuulemastani erityisesti. Vuosien saatossa on tietämys tästä kilpailusta kasvanut ja voisin sanoa, että tässä kohtaa tieto todella tuo tuskaa erityisesti ihmiselle, jolle oikeudenmukaisuus,reiluus ja pelisääntöjen noudattaminen tasapuolisesti on perusarvo.
 
Näiden vuosien aikana on nähty ja koettu paljon, josta voisi kirjoittaa paljonkin. Politiikka on ollut osa Eurovision Laulukilpailuja,vaikka se halutaan hyvin tehokkaasti kieltää. 1968 silloinen kenraali Franco järjesteli sijoituksia niin, että voitto vietiin Ison Britannian Cliff Richardilta ” congratulations” vaan ja vieden voiton omalle maalleen. 1974 Kreikka laulaa hyvin poliittisen laulunsa koskien Kyproksen valloitusta jne. Suomikin tavallaan  Nuku pommiin voidaan laskea tähän kategoriaan, jonka teksti oli hyvin ydinvoimavastainen.
Nykyään useiden sääntömuutosten jälkeen on nähty pisteiden ostoyrityksiä kuin epäreilua peliä harjoituksissa. Viime vuosina määrätyt maat sijoittavat hyvin paljon rahaa Euroviisuihin, kuten Azerbaidzan tietojen mukaan puolet budjetistaan. Sinänsä se jokaiselle sallittakoon, mutta lantilla on myös toinen puolensa.

Itseäni tämä rahalla pelaaminen on ärsyttänyt suuresti ja syynä se, ettei silloin kaikki maat ole todellakaan samalla viivalla. Euroviisuissa on aikaa sitten unohtunut vielä säännöissäkin mainittava seikka sävellyskilpailusta, sillä nykyään kisat ovat maailman suurin karaokekilpailu, jonka tarkoitus on olla samalla alan uuden tekniikan myyntinäyttely. Vuosittain halutaan vain hienompaa ja jotain uutta tekniikkaa, jonka esittely vie melkeinpä  pääosan koko lähetyksestä tuhoten joiltakin mailta sen mahdollisuuden näyttää myös tv-katsojille harjoittelemansa koreografiat. Naivia tietenkin ajatella, että maailma olisi reilu ja tasa-arvoinen paikka, Eihän se sitä ole Euroviisuissakaan.

2012 Eurovision Laulukilpailut järjestetään Azerbaidzanissa. Maa,joka ei luota oman maansa musiikkituotantoon vaan ostaa laulunsa Ruotsista ja palkkaa sieltä myös taustalaulajat jne. Maa, joka käyttää puolet budjetistaan yhteen kolmeminuuttiseensa on jotain mitä ei sanat riitä kuvaamaan. Toki maa on turistifilmien puolelta kaunis kuin karamelli, mutta mutta.

2012 Chrystal Palace halli toimii kisanäyttämönä. Sen tieltä purettiin 60000 ihmisen asunnot ja muutakin puhdistusta harjoitetaan. Toki aina rakennetaan uutta, se on selväkin, mutta minäkään en valitettavasti ole vakuuttunut. Useita dokumentteja nähty kuin luettu. Ja olen pettynyt siihen, että kilpailut yleensä ottaen voidaan järjestää maassa joka ei oikein halua noudattaa … noh katsokaapa Amnesty Internationalin video ja ajatelkaa itse. Myöskään näkemäni SVT:n tuottama “uppdrag granskning” ohjelma tarkasteli Telia-Soneran tytäryhtiöiden toimintaa ja miten näistä diktatuurisista maista yhtiön voitto kerätäänkin. Ongelmallisinta tässä on se, että yhtiö dokumentin mukaan luovuttaa puhelintiedot jne. salaiselle poliisille. Näin myös Eurovision Laulukilpailujen kohdalla, kun joku oli äänestänyt väärin ja ei aikaakaan niin saivat sen kokea tavalla jonka voitte kuvitella. Siten ei mitenkään mene oikeuskäsitykseeni miten voidaan perustella tämän kilpailun olemassaolo, jos mikään ei ole järjestäjälle pyhää. Viihdeohjelma se ei enää ole, jos oikeasti ja realistisesti asiat näkee. Ikäväkseni olen nähnyt liikaa ja karvas jälkimaku on jäänyt.
Yksi kaunis perusajatus oli aikoinaan, että kilpailu luotiin jotta Euroopan Yleisradion jäsenmaat voisivat viihteen keinoin yhdentyä saman ohjelman pariin. Se toimi ajassa, jolloin ei ollut internettiä,somea ( sosiaalista mediaa) saati nopeata tiedonvälitystä. Nyt kerrotaan tiedotusvälineiden määrän olevan tuhannessa,vaikka tosiasiassa ns. ammatillista mediaa on paikalla pari sataa. Nämä monikansalliset karaokekilpailut ovat kuin suuri Pride tapahtuma; Eurooppa yhtyy, mutta aivan todella tapaa kuin ennen … jokainen ajatelkoon vapaasti tässä kohtaa

Euroviisuveteraanina ja ammattilaisena olen pettynyt siihen, miten poliittiseksi peliksi Eurovision Laulukilpailut ovat muodostuneet. Pidän konseptista, pidän musiikista ja kansainvälisyydestä edelleenkin, mutta en todellakaan mene kaikkeen mukaan. Long live Eurovision sanoin ennen, mutta nyt en panisi pahakseni vaikka se loppuisi jo huomenna.

Azerbaidzan - zero points