tiistai 12. kesäkuuta 2012

Putin no no

Ei auta. Pahaa tekee, kun avaa sanomalehtensä ja taas huomaa miten itäisessä naapurimaassamme poljetaan ihmisoikeuksia. Presidentinvaalit olivat oma lukunsa, varsinainen farssi, joka selkeästi oli viimeinen pisara omille kansalaisillekin.

Vihdoin näkyi ihmismassojen mielenosoituksia ja se alkoi jo ennen ns. presidentinvaalia, johon ei hyväksytty kuin yksi ehdokas. Miten voitiinkaan siellä kuvitella, että venäläiset vielä hyväksyisivät tuollaisen menon. Se oli tavallista Neuvostoaikana, mutta silloin jokaisella olikin työtä,asunto ja siten toimentulo jolla jokainen tuli toimeen. Vanhempi väki haluaisi tuon ajan palaavan ja nuorempi taas luonnollisesti ei, koskapa siihen ei sovellu tämä ns. länsimainen hapatus.

Mikä nyt risoo raaseporilaista jaarittelijaa?
Oikeastaan se, että oli tiedossa miten on tiistaiksi eli täksi päiväksi luvassa suurmielenosoitus.
Järjestäjät ovat saaneet sille tarvittavat luvatkin.
Mutta mitä teki Putin?
Nopeasti meni läpi Kremlissä lakiesitys, jossa kielletään mielenosoitukset sakkojen uhalla. Mielenosoituksen järjestäjälle annetaan yhden miljoonan ruplan eli 25000 € sakot ja mielenosoitukseen osallistujalle 300.000 ruplan eli 7000 € sakot.

Michail Fedotov, joka toimii Putinin ihmisoikeusasioiden neuvonantajana suositteli olemaan hyväksymättä tätä lakia. Putin sen hyväksyikin pari päivää ennen tätä mielenosoitusta.

Nelonen uutisoi myös miten poliisi murtautuu oppositiojohtajan kotiin. Ilmeisesti pyrkien estämään tämän osallistumista mielenosoitukseen, johon on kaiken kukkuraksi lupakin.
Oli naurettavaa muuttaa lakia ja estää kansalaisia pitää mielenosoituksensa... no, voisin veikata, ettei se muuta mitään päinvastoin saa kansan nousemaan voimakkaammin Putinin hallintoa vastaan.
Voimia mielenosoitukseenne ...http://www.nelonen.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen/ven%C3%A4j%C3%A4n-poliisi-tunkeutuu-oppositiojohtajien-koteihin

Ja en voi olla lisäämättä tätä videota, jonka oli tarkoitus edustaa Georgiaa vuonna 2009. Silloinen isäntämaa Venäjä vaati Ebulta toimia ja niinpä tekstiä pyydettiin muuttamaan ja siihen ei onneksi suostuttu. Sen sijaan Georgia päätti peruuttaa osallistumisensa euroviisuihin Moskovassa.

" we don´t want to put in"    Stephane & 3G

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi jo etukäteen. Odotan mielenkiinnolla päästä lukemaan kuin vastaamaan siihen. Kaikki rakentava viesti otetaan ilolla vastaan oli se sitten kritiikkiä taikka ideoita tai kehuja :)