Arabikevät jatkuu edelleen. Demokratia kehitys Latouff cartoonsin mukaan katsoen Yhdysvaltojen roolia kuin kenties tavoitteitakin alueella.
Kuitenkin Syyria on niin syvässä humanitäärisessä kriisissä, ettei sitä saa jättää yksin. Kansainvälisen yhteisön on nyt pakko herätä toimimaan ja estämään tämä verenvuodatus maassa.
Al-Assad´n hallinto hyvin määrätietoisesti käyttää asemaansa väärin omaa kansaansa vastaan. Raja-alueet ovat miinoitettuja, jolloin pakenevat kansalaiset menehtyvät taikka vammautuvat niihin astuessaan. Jo se on tuomittavaa ja kaikkien kansainvälisten säännösten vastaista. Lisäksi määrätietoinen opposition vaientaminen vangiten,tuhoten ja teloittaen ei hyvää kerro saati miten se käyttää tietoisesti lapsia ihmiskilpinä.
Olisi jo aika toimia Syyrian lasten ja kansalaisten puolesta ja palauttaa maahan rauha vaikka väkisin tässä vaiheessa. En näe mitään muuta vaihtoehtoa ulos tuosta kriisistä vaan taivaanrannasta kohoaa entistä synkemmät visiot, jos kansainvälinen yhteisö ei edelleenkään toimi. Ongelmana tässä ei ole mikään muu kuin se, että Syyrian kansa maksaa Yhdysvaltojen ja Venäjän vahvasta roolista vastaikkaisilla puolilla kuinkas muutoin. On varsin ikävää, että viattomat saavat maksaa kalliisti hengellään tekisi mieleni sanoa ja sanonkin niin.
YK:n erityisedustaja lasten ja aseellisen konfliktin asioissa Radhika Coomaraswamy kertoi BBC:lle miten järkyttynyt hän on Syyrian tilanteesta. Lapsia tapetaan,kidutetaan,vammautetaan lyhyesti sanoen. Lue koko juttu täältä : http://www.bbc.co.uk/news/world-middle-east-18405800
On aika toimia ja tehdä loppu tästä täysin turhasta verenvuodatuksesta.
kuva: latouff cartoons
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi jo etukäteen. Odotan mielenkiinnolla päästä lukemaan kuin vastaamaan siihen. Kaikki rakentava viesti otetaan ilolla vastaan oli se sitten kritiikkiä taikka ideoita tai kehuja :)